kummallista väkeä nämä suomalaiset.  monet eivät mielellään sano mielipidettä yhtikään mistään, vaikka olisi vahvakin mielipide siellä jossain mielen syövereissä, kunnes joku toinen nousee pystyyn ja ilmoittaa vahvasti mielipiteensä. silloin ollaan olevinaan samaa mieltä, vaikka ei oltaiskaan. kun tulee toinen, joka on eri mieltä, aikasempi vahva ihminen pistää hanttiin ja niin kerääntyy tukijoukot molempien puolelle. liian monet tekevät ja sanovat "niinkuin se yksi" ja ovat sokeasti talutushihnassa. omat mielipiteet ja aatteet tukahdutetaan sen vahvemman henkilön vuoksi. ehkä juuri siksi että hän on vahva... sitä sanotaan ihailuksi. miksemme voi olla oma itsemme, ja ihailla itseämme? onkohan tämäkin jotain psykologiaa, josta monet ovat riemuissaan? ainakin poliitikot jos ei kukaan muu.

kyllä muuten huomaa että on aamu, kaikki äidinkielen opit ovat tainneet jäädä vielä sinne sänkyyn loikoilemaan...