äh, taas jouduin todistamaan teinien tyhmyyttä. kauppaan olin menossa ja siinä oven lähellä parveili näitä iki-ihania tulevaisuuden toivoja. yks jätkä vahingossa melkein räkäs mua päin ja alkoi siinä sitten kavereidensa kans räkättää. heh heh, ei mua ainaka naurattanu... säälittäviä kakaroita, suurin osa vain sellasia jotka on olevinaan paljon parempia kuin muut. kaupassakin jotkut teinit katselee himoavasti tupakkahyllyä ja/tai oluthyllyä, jos ei sitä harrasta niin supisee ja kikattaa kun "vittu tol tyypil o karseet housut!". jep jep.

eilen oli muuten uutisissa että "koulu-uhkausten tekijöiden rangaistuksia kovennettava", tai jotain sinne päin. olen pahoillani, jos nyt loukkaan jotakuta, mutta en itse ole ainakaan samaa mieltä, että uhkausten tekijöitä pitää rangaista. tarkoitan siis, että rankaisisivat niitä, jotka ne uhkaukset aiheuttaa ja tarjoais hoitoa näille uhkaajille. kiusaaminen, se on kaikista pahinta. moni ajattelee, että "kyllä nyt tommosen kestää, enhä mä ees niin pahasti sanonu", mutta kun kaikki vaan eivät ole vahvoja, kaikki eivät kestä. jotkut kestävät enemmän, jotkut eivät kestä yhtä paljon. mulla jää jotkut asiat pitkäks aikaa  mieleen pyörimään, kuten yläasteajat ja se kiusaaminen... onneksi nyt on asiat paljon paremmin. kuitenkin muistan sen piinan loppuelämäni ajan. kun aamulla ensimmäiset ajatukset ovat "miksi piti herätä? miksi en voinut kuolla?", on tuska valtava. jos en onnistunut lintsaamaan koulusta, istuin vaan hiljaa paikallani. itkin jos pystyin ja piirsin ja kirjoitin kuolemisesta. välillä nukahtelin tunneilla rauhoittavien lääkkeiden (ei olleet mulle määrättyjä lääkkeitä vielä silloin) tai suunnattoman väsymyksen takia, opettajat haukkuivat mua siitäkin. välitunneilla kuuntelee haukkumista, myös tunneilla. opettajat eivät sanoneet mitään, korkeintaan katsoivat säälien. jos onnistuin lintsaamaan, vedin kotona kaikkia tabletteja sekaisin, join viinaa ja viiltelin. valvoin yömyöhään, en vaan saanut unta vaikka väsynyt olinkin. rukoilin jumalalta apua. suunnittelin itsemurhaa, suunnittelin miten tappaisin ne huorat ja kusipäät sieltä koulusta. onneksi en tehnyt kumpaakaan, pääsin monen mutkan kautta sairaalahoitoon. uuden opettajan ja ensimmäisen epilepsiakohtaukseni ansiosta. nyt menee asiat paremmin, ei läheskään yhtä paha olo läheskään aina. joskus tietysti tulee synkkiä hetkiä, mut aina on ohi menny.

tää kirjotus oliki näköjää aika erikoinen, vaihteleva. hyppään usein aiheesta toiseen, hyvä jos joku pysyy perässä.