tavallinen sunnuntaipäivä sitten taas. oon ollu liian kauan kämpillä ja koulussa samojen tyyppien kanssa, alkaa kyllä ahdistamaan. tekis kyllä mieli tarttua pulloon jossakin vaiheessa viikkoa. v alitettavasti mulla ei ole yhtään rahaa...  noh, mietitään.

kuvakulmasta johtuen näyttää siltä että hymy olisi vino. paremmalta löllis näyttää luonnossa.

avokadossa ei vieläkään elon merkkejä (istutettu joskus joulukuun lopulla ja annettu äidin hoitoon, avokado yleensä alkaa kasvamaan 4-5 viikon sisällä).

kahvipensas voi paljon paremmin tampereella kämpässäni, kasvanut n 5 senttiä.

nukkumatti järkyttyi hiukaksi aikaa kun vaihdoin sen sijaintia, mutta on nyt hyvin hyvinvoiva.

tietysti näin keväällä pitäisi vaihtaa uusi multa kasveihin. milläköhän rahalla ostan multaa, kun rahat eivät riitä edes kahvipakettiin? olisipa komposti. ruukkukasveja on kotikotona n. 30 mukaanlukien äidinkin kasvit, kaikkia ei kyllä tarvitse istuttaa uudelleen.

mutta nyt arvostan omaa kahvihetkeäni, viimeistä kahvikupillista. yritän myös vakuuttaa itselleni että teen sen kompostin loppukeväällä, kun lumi on sulanut. eipä taida onnistua, mutta yritetään.

kyllä muuten huomaa että on aamu, kaikki äidinkielen opit ovat tainneet jäädä vielä sinne sänkyyn loikoilemaan...

hirveetä rahantuhlausta mulla meneillään, tilasin mustan raamatun ja grafologian perusteet- kirjan. aattelin vielä jonkinmoisen paidan tilata, tai hameen, tai mekon tai... kyllä mä sitten saan rahaa kulumaan. pitäisi ainakin seutulippu ladata, inhottaa ku sitäkä hommaa ei netissä voi hoitaa.

oon taas ollu pari päivää pois koulusta, masentaa eikä innosta kyllä yhtään koulunkäynti. yritän saada itseni huomenna sängystä ylös. sais ilmaista ruokaakin.

leivoin kahvikakun, äsken maistoin, eikä ollut kovin hyvää. varmaan maistuu paremmalta vähän ajan päästä ku on hiukan kasaantunu, vai miten sen  nyt ilmaisisi...? keittiöhommat on muuten vaarallisia, saan aina keittiössä jonkin haavan jos jotain siellä keittiössä  teen.

eilen aloin lukemaan uhrilampaat-kirjaa, on kyl loistava kirja. oon sitä ennenkin lukenu, mut en loppuun asti. mulla aina jää nää asiat kesken, varsinkin kirjojen lukeminen. täs uhrilampaat-kirjan yks kohta pysäyttää mut, eikä hyvällä tavalla. tämä kohta: "...hän vilkaisi selliin, näki Miggsin napsauttavan sormiaan ja tunsi lämpimän suihkun poskellaan ja olkapäällään ennen kuin ehti kääntyä pois. hän pääsi loitommalle, tajusi että aine oli siemennestettä...". yh, niin oksettavaa! jokaisessa kirjassa ja tv-sarjassa on näköjään ihan pakko olla jotain siemennesteeseen liittyvää... mut tähän kirjaan toi kohta sopii, kohtaus kun ei ole romanttinen, jos joku tajuaa. mut jos muista ohjelmista ja kirjoista puhutaan, niin ei niillä käsikirjoittajilla kyllä ole mitään mielikuvitusta! tuntuvat ajattelevan, että jos on seksiä ja äänitehosteita, niin jutusta tulee oikea myyntimenestys. säälittävää. vaikka kyseessä olisi erakkorapujen elämästä kertova  ohjelma, niin varmasti siihenkin ohjelmaan saadaan mahtumaan jotakin tyyliin, että yhtäkkiä kuvaan  ilmestyy rapujen fbi kesken kahden rapurakastavaisten lemmiskelyhetken...

eilen oli muuten uutisissa että "koulu-uhkausten tekijöiden rangaistuksia kovennettava", tai jotain sinne päin. olen pahoillani, jos nyt loukkaan jotakuta, mutta en itse ole ainakaan samaa mieltä, että uhkausten tekijöitä pitää rangaista. tarkoitan siis, että rankaisisivat niitä, jotka ne uhkaukset aiheuttaa ja tarjoais hoitoa näille uhkaajille. kiusaaminen, se on kaikista pahinta. moni ajattelee, että "kyllä nyt tommosen kestää, enhä mä ees niin pahasti sanonu", mutta kun kaikki vaan eivät ole vahvoja, kaikki eivät kestä. jotkut kestävät enemmän, jotkut eivät kestä yhtä paljon. mulla jää jotkut asiat pitkäks aikaa  mieleen pyörimään, kuten yläasteajat ja se kiusaaminen... onneksi nyt on asiat paljon paremmin. kuitenkin muistan sen piinan loppuelämäni ajan. kun aamulla ensimmäiset ajatukset ovat "miksi piti herätä? miksi en voinut kuolla?", on tuska valtava. jos en onnistunut lintsaamaan koulusta, istuin vaan hiljaa paikallani. itkin jos pystyin ja piirsin ja kirjoitin kuolemisesta. välillä nukahtelin tunneilla rauhoittavien lääkkeiden (ei olleet mulle määrättyjä lääkkeitä vielä silloin) tai suunnattoman väsymyksen takia, opettajat haukkuivat mua siitäkin. välitunneilla kuuntelee haukkumista, myös tunneilla. opettajat eivät sanoneet mitään, korkeintaan katsoivat säälien. jos onnistuin lintsaamaan, vedin kotona kaikkia tabletteja sekaisin, join viinaa ja viiltelin. valvoin yömyöhään, en vaan saanut unta vaikka väsynyt olinkin. rukoilin jumalalta apua. suunnittelin itsemurhaa, suunnittelin miten tappaisin ne huorat ja kusipäät sieltä koulusta. onneksi en tehnyt kumpaakaan, pääsin monen mutkan kautta sairaalahoitoon. uuden opettajan ja ensimmäisen epilepsiakohtaukseni ansiosta. nyt menee asiat paremmin, ei läheskään yhtä paha olo läheskään aina. joskus tietysti tulee synkkiä hetkiä, mut aina on ohi menny.

tää kirjotus oliki näköjää aika erikoinen, vaihteleva. hyppään usein aiheesta toiseen, hyvä jos joku pysyy perässä.